Filosofia:dialektiikka

Kohteesta Tieteen termipankki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

dialektiikka

dialektiikka
Määritelmä
1. Platonilla keskustelutaito
2. Aristoteleellä ja skolastismissa looginen menetelmä
3. Kantilla, saksalaisessa idealismissa ja Marxilla järjen prosessimaista työskentelytapaa koskeva tarkastelu
Selite Antiikin filosofit puhuivat dialektiikasta eli keskustelutaidosta monin eri tavoin. Platonin (427-347 eaa.) mukaan dialektiikan avulla voidaan nousta yksittäistapausten tarkastelusta tietoon ideoista ja ns. sokraattisessa dialogissa pyrittiin erilaisten jaotteluiden kautta määritelmään. Tässä mielessä dialektiikka voidaan ymmärtää pyrkimyksenä syvemmän ymmärryksen saavuttamiseen omasta itsestä ja maailmasta. Tämä uusi ymmärrys koskee nimenomaan totuuksia, joista ei vielä olla selvillä. Siten dialektiikka eroaa apologetiikasta ja eristiikasta. Apologetiikassa yritetään puolustaa jotakin, joka on jo määritelty totuudeksi ja eristiikka on menetelmä, jolla pyritään kiistojen voittamiseen. Dialektiikkaan kuuluu olennaisena osana toinen, vastapooli, jonka kautta argumentti kehittyy ja syvenee.
Aristotles (384-322 eaa.) kehitti Platonin menetelmää formaalimpaan suuntaan, jolloin se muuntui logiikaksi. Vielä keskiajalla termejä logiikka ja dialektiikka käytettiin samassa merkityksessä.
Kantin (1724-1804) teoksessa Puhtaan järjen kritiikki (1781) dialektiikka sai jälleen uuden merkityksen. Teoksen jaksossa "Transsendentaalinen dialektiikka" hän erotti dialektiikan analytiikasta, ja sen tehtävä on tutkia järjen työskentelyä tämän pyrkiessä yhä ylemmän tason kokonaisnäkemykseen. Prosessissa järki ajautuu kuitenkin usein ristiriitoihin (antinomiat) pyrkiessään ulottamaan käsitteensä havainnossa ilmenevän maailman tuolle puolen (erityisesti tieto sielusta, Jumalasta ja maailman rakenteesta). Siten dialektiikka on totuuden tavoittamisen suhteen pikemminkin este kuin apu. Kantin jälkeen dialektiikkaa tarkasteltiin saksalaisessa filosofiassa erilaisina prosesseina, joilla oli usein metafyysinen ja maailmanhistoriallinen merkitys. Saksalaisessa idealismissa dialektiikan käsitettä kehittelivät Johann Gottlob Fichte (1762-1814) ja Friedrich Wilhelm Joseph Schelling (1775-1854). Myös Georg Wilhelm Friedrich Hegel (1770-1831) käytti sitä teoksessaan Hengen fenomenologia (1804) - dialektiikka kuvasi järjen metafyysistä kehityskulkua maailmanhistoriassa (Hegelin dialektiikasta, ks. Logos-verkkoensyklopedia. Fichten mukaan dialektinen prosessi sisältää teesin, antiteesin ja synteesin. Tällöin antiteesi on vastakkainen ja jollain tavalla ristiriitainen teesin kanssa, ja synteesi sovittaa ne yhteen. Saksalaisen idealismin kriitikot käyttivät hyväkseen tällaisen ajattelumenetelmän alttiutta syytöksille käsittämättömistä ristiriidoista. Marxilaisuudessa dialektiikka muuntui dialektiseksi materialismiksi. Karl Marx (1818-1883) ja Friedrich Engels (1820-1895) pitivät historiaa edistyvänä, dialektisena prosessina, jota vastakohtien törmäykset ajavat eteenpäin. Prosessi ei kuitenkaan muodostu teorioiden, ideoiden tai hengen törmäyksistä vaan taloudellisen luokan taistelusta. Kun Hegelille dialektisen prosessin lopputuloksena on absoluuttinen tieto, Marxille ja Engelsille materialistisen dialektiikan tuloksena on täydellinen, luokaton yhteiskunnallinen ja aineellinen tila, jota he kutsuivat kommunismiksi.
Lisätiedot kr. dialektike tekne

Vieraskieliset vastineet

dialecticsenglanti
dialécticaespanja
dialetticaitalia
dialektikruotsi
Dialektiksaksa
dialektikaviro

Lähikäsitteet

Käytetyt lähteet

KorkmanYrjönsuuri1998, BagginiJFoslP2013

Alaviitteet

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 24.03.2019: Filosofia:dialektiikka. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Filosofia:dialektiikka.)


Siirry tarkastelemaan sivun muokkaushistoriaa →