Esittävät taiteet:teatterisemiotiikka

Kohteesta Tieteen termipankki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

teatterisemiotiikka

teatterisemiotiikka
Määritelmä tutkimussuuntaus, joka keskittyy siihen miten näyttämöllä tuotetaan merkityksiä merkkien avulla
Selite Teatterisemiotiikka on yleisen semioottisen teorian alalaji. Se oli merkittävä teoreettinen lähestymistapa teatterintutkimuksessa erityisesti 1970-80-luvuilla myös Suomessa. Teatterisemiotiikassa voidaan käyttää Ferdinand de Saussuren dyadista tai Charles Peircen triadista merkkimallien yhdistelmää tutkimuskohteesta riippuen.

Tadeuz Kowzan (1968) oli puolalainen semiootikko, jonka ajattelu pohjasi ns. Prahan koulukuntaan. Hän oli ensimmäisiä, joka pyrki systematisoimaan teatterillisen merkin ja merkkijärjestelmän käsitteet. Myöhemmin hänen malliaan sovelsivat esim. teatterintutkijat Keir Elam (1980) ja Erika Fishcer-Lichte (1992). Suomalaisista teatterintutkijoista Kari Salosaari (1932-2015) käytti tutkimuksessaan semioottista lähestymistapaa, erityisesti A.J. Greimasin teoriaa. 1980-luvulla teatterisemiotiikassa, kuten kirjallisuudessakin, kiinnostus laajeni pelkästä merkkien tuottamisesta niiden vastaanottoon ja tulkintaan. Semioottinen draama-analyysi alkoi Ranskassa 1970-luvulla ja se vaikutti englanninkieliseen tutkimukseen 1980-luvulla Elamin myötä. Sittemmin semioottinen analyysi on laajentunut draamasta esityksen moniin eri osa-alueisiin, esimerkiksi pukuihin, näyttelemiseen (Fischer-Lichte, Jiri Veltrusky), teatterirakennukseen (Marvin Carlson). Balmen mukaan teatterisemiotiikkaa voidaankin pitää ensimmäisenä laajana teoreettisena yleisteoriana, joka pyrki kattamaan viestimen kaikki eri puolet. Teatterilliset merkit kuitenkin ovat muuttuvia ja kiinnostuksen kohteena onkin ollut erilaisten merkkien yhteispeli esityksessä. Keskeisiä teatterisemiotiikan tutkijoita on Patrice Pavis. Hän ja Marco de Marinis ovat kiinnittäneet huomiota draamatekstin ja esitystekstin väliseen suhteeseen. Semioottinen lähestymistapa ja sanasto on vaikuttanut teatteriesityksestä puhumisen tapaan. Teatterisemiotiikka on kuitenkin saanut osakseen myös kritiikkiä. Sitä on pidetty ylisystematisoivana ja kielentutkimuksen käsitelainat ei-kielellisiin ilmiöihin on nähty ongelmallisina.

1980-luvulla fenomenologisen näkökulman soveltaminen teatteriin nousi semioottisen lähestymistavan vastavoimaksi. Poststrukturalistinen teoria taas haastoi käsityksen vakaista, selkeistä merkityssysteemeistä, ja tilalle tulivat moninaiset merkitykset, ristiriidat ja avoimuus. Myös 1980-luvun lopulta alkaen vaikuttanut kiinnostuksen siirtymä esityksen ja esitysteorian suuntaan voidaan nähdä semioottisen lähestysmistavan kritiikkinä.
Lisätiedot Ks. myös semioottinen kirjallisuudentutkimus

Vieraskieliset vastineet

theatre semioticsenglanti

Lähikäsitteet

Käytetyt lähteet

BalmeC2015, ChambersC2002

Alaviitteet

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 14.12.2018: Esittävät taiteet:teatterisemiotiikka. (Tarkka osoite: http://www.tieteentermipankki.fi/wiki/Esittävät taiteet:teatterisemiotiikka.)