Esittävät taiteet:impressaari

    Tieteen termipankista

    impressaari | impressaario

    impressaari
    impressaario (vanhentunut)
    Määritelmä 1. historiallisessa merkityksessä italialaisen oopperaseurueen johtaja 2. tuottaja, joka järjestää muusikoiden tai teatteriproduktioiden kiertueita (myös baletti, ooppera, musikaalit tai vierailevat ulkomaiset ryhmät)
    Selite Eräs merittävimpiä impressaareja oli Sergei Djagilev (1872-1929), joka toi 1900-luvun alussa venäläisen oopperan ja baletin tähtiä länteen kiertueille ja perusti sittemin oman seurueen, jonka työskentely yhdisti eri alojen huipputaiteilijoita. Djagilev onnistui löytämään uusia tanssijoita ja koreografeja (mm. George Balanchine), joiden työllä on ollut laaja merkitys. Muita kuuluisia impressaareja oli esim. 1800-luvulla Yhdysvalloissa vaikuttanut P. T. Barnum. Englannissa veljekset Prince Littler ja Emile Littler toivat amerikkalaisia musikaaleja toisen maailmansodan jälkeen, ja he omistivat puolet West Endin teattereista. Englannissa impressaari liittyy erityisesti musiikkiviihteeseen ja musikaalien tuottamiseen. Impressaari voi olla teatterin tai tuotantoyhtiön johtaja tai tärkeä taloudellinen tukija. Nykyesimerkkinä impressaarista mainitaan Sir Cameron Macintosh, jonka tuotannot hallitsevat West Endin teattereita.

    Erikieliset vastineet

    impresarioenglanti (English)

    Käytetyt lähteet

    BlumenfeldR2010, LawJ2011, Craine&Mackrell2000

    Alaviitteet

    Lähdeviittaus tähän sivuun:
    Tieteen termipankki 19.4.2024: Esittävät taiteet:impressaari. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Esittävät taiteet:impressaari.)