Kirjallisuudentutkimus:naturalismi

From Tieteen termipankki
Jump to: navigation, search

naturalismi

naturalismi
Definition totuudenmukaiseen ja kaunistelemattomaan realismiin pyrkivä kirjallisuuden suuntaus, joka syntyi Ranskassa 1870-luvulla
Explanation Naturalismille on tyypillistä voimakas yhteiskuntakritiikki ja naturalistiset teokset aiheuttivat usein ilmestyessään suurta kohua. Naturalismia on pidetty pitkälle vietynä realismin muotona - suuntausta on kutsuttu myös inhorealismiksi. Suomessa termillä realismi on viitattu myös naturalismiin. Naturalismin isänä pidetään ranskalaista Émile Zolaa (1840-1902). Suomalaisina naturalisteja ovat esimerkiksi Minna Canth (1844-1897), Juhani Aho (1861-1921) ja Santeri Alkio (1862-1930).

Ehdotonta objektiivista todenmukaisuutta tavoitteleva kirjallisuuden ja taiteen suuntaus; kuvataidekritiilckiin termin toi ranskalainen Antoine Castagnery 1859. Naturalistien mukaan kaikki olemassa oleva on osa luontoa ja selitettävissä luonnonlakien ja aineellisten - eikä yliluonnol- listen tai hengellisten - syiden perusteella. Ihminen nähdään ympäris-tön ja perimän määrittämänä. Periodikäsitteenä naturalismia on käy- tetty 18oo-luvun loppupuolella Ranskassa esiintyneestä suuntauksesta, jonka keskeinen teoreetikko ja kirjailija oli Emile Zola (1840-1902), joka tähdensi todellisuuden tutkimusta ja kuvaamista kliinisen objek- tiivisesti.

€Kirjallisuudessa naturalismin aikakausi alkoi Edmond (1822-96) ja Jules de Goncourtin (1830-70) romaaneista Renée Mauperin (1864, Sairas sydän) ja Germinie Lacerteux (1865). Suuntaus syntyi realismin aikakaudella ja oli kiinteässä yhteydessä realismin kehitykseen. Zola käyttääkin kirjoituksissaan sanoja naturalistinen ja realistinen jokseen- kin synonyymisesti.

Keskiluokan nousu, teollistuminen ja tieteiden edistyminen loivat edellytykset näille suuntauksille, jotka asettuivat romantiikan sub- jektiivista ja metafyysistä maailmankuvaa vastaan. Naturalismi eroaa realismista ennen kaikkea pyrkimyksessään soveltaa systemaattisesti empiiristen tieteiden tuloksia kirjallisuuteen. Naturalismille loivat poh- jaa Hippolyte Tainen taideteoriat, Marxin yhteiskuntañlosoña, Charles Darwinin On the Origin ofSpecies by Means ofNatuml Selection (1859, Lajien synty) ja Claude Bernardin fysiologiset teoriat. Zola esittelee hei- dän oppejaan Thérése Raquin -romaaninsa (1867) toisen painoksen esi- puheessa. (Otavan kirjallisuustieto, 1990.)

Stendhal (Henri Beyle), Honore de Balzac ja Gustave Flaubert olivat suuntauksen edelläkävijöitä, kun taas Goncourt-veljekset, Guy de Mau- passant, Alphonse Daudet ja ennen kaikkea Zola muotoilivat naturalis- min periaatteet ja sovelsivat niitä tuotannossaan. Heille on ominaista objektiivinen, behavioristinen kuvausmetodi, yksityiskohtien pikku- tarkkuus ja historiallisen taustan tieteellisen huolellinen dokumentointi. Naturalistien mukaan kirjailijan tulee tarkastella todellisuutta tiedemie- hen tavoin ja välttää tuomasta esiin omaa persoonallisuuttaan ja moraa- lisia kannanottojaan.

Naturalistisissa teoksissa kuvataan erityisesti vähäosaisia ja heidän kurjaa elämäänsä. Ihmisyksilöt esitetään lähes täysin riippuvaisiksi ympäröivästä yhteiskunnasta: sosiaaliset, taloudelliset ja biologiset voi- mat kontrolloivat ja määrittävät kausaalisen järkähtämättömästi heidän toimintaansa. Ihmisen vapaa tahto näyttäytyy heikkona ja tehottomana. Päähenkilöt ovat enimmäkseen passiivisia ja tahdottomia marionetti- ihmisiä, jotka ovat ikään kuin luonnonvoimien riepoteltavina.

Naturalistisiin teoksiin sisältyy sensaatiomaisia ja melodramaattisia aineksia; tarinan loppu on yleensä traaginen. Metodin samankaltaisuu- desta huolimatta naturalisteissa on eronsa. Goncourt-veljekset harjoit- tavat yhteiskunnallisen kurjuuden kylmää analyysiä, kun taas Flaubert oikeuttaa yksityiskohtaisen kuvausmetodinsa esteettisin perustein. Zola käytti kumpaakin tekniikkaa ja pyrki yhteiskunnallisiin uudistuksiin.

Naturalistinen virtaus oli vahvimmillaan 1870-8o-luvulla Rans- kassa ja 188o-9o-luvulla Saksassa. Tiukimmin naturalismin ohjelmaa toteutti Zolan ympärille muodostunut Médanin ryhmä, jonka merkit- tävimpiä edustajia olivat Ioris-Karl Huysmans (1848-1907) ja Guy de Maupassant (1850-93). Suuntaus merkitsi tosin vain välivaihetta heidän kirjailijanurallaan. Naturalistisen draaman keskeinen edustaja oli saksa- lainen Gerhart Hauptmann (1862-1946) mm. näytelmällään Die Weber (1892-93, Kankurit). Myös Arno Holzin ja Johannes Schlañn kertomus- sikermä Papa Hamlet (1889) on luettu naturalismin keskeisiin teoksiin. Ohjelmakirjoituksissaan Die Kanst (1891) ja Revolution der Lyrik (1899) Holz kuvaa sekuntityyliään (Sekundenstil), jonka tavoitteena on todelli- suuden äärimmäisen tarkka, valokuvamainen tallentaminen.

Naturalistisia piirteitä on erotettu myös mm. englantilaisten George Gissingin, Thomas Hardyn ja Samuel Butlerin teoksissa, yhdysvaltalai- sen Theodore Dreiserin romaaneissa, norjalaisen Henrik Ibsenin muu- tamissa näytelmissä ja ruotsalaisen August Strindbergin monissa teok- sissa. Suomessa naturalismin linjoilla olivat lähinnä Minna Canth ja

Iuhani Aho 1880-luvulla.

Equivalents

naturalismoespanja
naturalismoitalia
naturalismeranska
Naturalismussaksa
naturalizmvenäjä

Related Concepts

Sources

LaitinenK1981, RikamaJ1978, RossiR2009, Genre2006

References

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 27.2.2020: Kirjallisuudentutkimus:naturalismi. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:naturalismi.)


Siirry tarkastelemaan sivun muokkaushistoriaa →