Difference between revisions of "Kirjallisuudentutkimus:naturalismi"

From Tieteen termipankki
Jump to: navigation, search
Line 2: Line 2:
 
|otsikkohuomautus=
 
|otsikkohuomautus=
 
|määritelmä_fi=totuudenmukaiseen ja kaunistelemattomaan [[kirjallisuudentutkimus:realismi|realismiin]] pyrkivä kirjallisuuden suuntaus, joka syntyi Ranskassa 1870-luvulla
 
|määritelmä_fi=totuudenmukaiseen ja kaunistelemattomaan [[kirjallisuudentutkimus:realismi|realismiin]] pyrkivä kirjallisuuden suuntaus, joka syntyi Ranskassa 1870-luvulla
|selite_fi=Naturalismille on tyypillistä voimakas yhteiskuntakritiikki ja naturalistiset teokset aiheuttivat usein ilmestyessään suurta kohua. Naturalismia on pidetty pitkälle vietynä [[Kirjallisuudentutkimus:realismi|realismin]] muotona - suuntausta on kutsuttu myös inhorealismiksi. Suomessa termillä ''realismi'' on viitattu myös naturalismiin. Naturalismin isänä pidetään ranskalaista Émile Zolaa (1840-1902). Suomalaisina naturalisteja ovat esimerkiksi Minna Canth (1844-1897), Juhani Aho (1861-1921) ja Santeri Alkio (1862-1930).
+
|selite_fi=Naturalistien mukaan kaikki olemassa oleva on osa luontoa ja selitettävissä luonnonlakien ja materiaalisten syiden perusteella. Ihminen nähdään ympäristön ja perimän määrittämänä. Periodikäsitteenä naturalismia on käytetty 1800-luvun loppupuolella Ranskassa esiintyneestä suuntauksesta, jonka keskeinen teoreetikko ja kirjailija oli Emile Zola (1840-1902), joka tähdensi sitä, että taiteilijan tuli harjoittaa todellisuuden tutkimusta ja kuvaamista kliinisen objektiivisesti.
  
Ehdotonta objektiivista todenmukaisuutta tavoitteleva kirjallisuuden ja
+
Kirjallisuudessa naturalismin aikakausi alkoi Edmond (1822-96) ja Jules de Goncourtin (1830-70) romaaneista ''Renée Mauperin'' (1864, ''Sairas sydän'') ja ''Germinie Lacerteux'' (1865). Suuntaus syntyi realismin aikakaudella ja oli kiinteässä yhteydessä realismin kehitykseen. Zola käyttääkin kirjoituksissaan sanoja naturalistinen ja realistinen jokseenkin synonyymisesti. Naturalismille on tyypillistä voimakas yhteiskuntakritiikki ja naturalistiset teokset aiheuttivat usein ilmestyessään suurta kohua. Naturalismia onkin pidetty pitkälle vietynä [[Kirjallisuudentutkimus:realismi|realismin]] muotona - suuntausta on kutsuttu myös inhorealismiksi. Keskiluokan nousu, teollistuminen ja tieteiden edistyminen loivat edellytykset näille suuntauksille, jotka asettuivat romantiikan subjektiivista ja metafyysistä maailmankuvaa vastaan. Naturalismi eroaa kuitenkin realismista ennen kaikkea pyrkimyksessään soveltaa systemaattisesti empiiristen tieteiden tuloksia kirjallisuuteen. Naturalismille loivat pohjaa Hippolyte Tainen taideteoriat, Marxin yhteiskuntafilosofia, Charles Darwinin evoluutioteoria ja Claude Bernardin fysiologiset teoriat.  
taiteen suuntaus; kuvataidekritiilckiin termin toi ranskalainen Antoine
 
Castagnery 1859. Naturalistien mukaan kaikki olemassa oleva on osa
 
luontoa ja selitettävissä luonnonlakien ja aineellisten - eikä yliluonnol-
 
listen tai hengellisten - syiden perusteella. Ihminen nähdään ympäris-tön ja perimän määrittämänä. Periodikäsitteenä naturalismia on käy-
 
tetty 18oo-luvun loppupuolella Ranskassa esiintyneestä suuntauksesta,
 
jonka keskeinen teoreetikko ja kirjailija oli Emile Zola (1840-1902),
 
joka tähdensi todellisuuden tutkimusta ja kuvaamista kliinisen objek-
 
tiivisesti.
 
  
€Kirjallisuudessa naturalismin aikakausi alkoi Edmond (1822-96) ja Jules de Goncourtin (1830-70) romaaneista Renée Mauperin (1864,
+
Naturalistisille kirjailijoille on ominaista objektiivinen, behavioristinen kuvausmetodi, yksityiskohtien tarkkuus ja historiallisen taustan tieteellisen huolellinen dokumentointi. Naturalistien mukaan kirjailijan tulee tarkastella todellisuutta tiedemiehen tavoin ja välttää tuomasta esiin omaa persoonallisuuttaan ja moraalisia kannanottojaan. Naturalistisissa teoksissa kuvataan erityisesti yhteiskunnan vähäosaisia. Ihmiskuvaa sävyttää determinismi: yksilöt esitetään lähes täysin riippuvaisiksi ympäröivästä yhteiskunnasta ja sosiaaliset, taloudelliset ja biologiset voimat kontrolloivat ja määrittävät kausaalisen järkähtämättömästi heidän toimintaansa. Ihmisen vapaa tahto näyttäytyy heikkona ja tehottomana. Naturalistisiin teoksiin sisältyy sensaatiomaisia ja melodramaattisia aineksia; tarinan loppu on yleensä traaginen. Metodin samankaltaisuudesta huolimatta naturalistien kerronnallisissa ratkaisuissa on kuitenkin huomattavia eroja.  
Sairas sydän) ja Germinie Lacerteux (1865). Suuntaus syntyi realismin
 
aikakaudella ja oli kiinteässä yhteydessä realismin kehitykseen. Zola
 
käyttääkin kirjoituksissaan sanoja naturalistinen ja realistinen jokseen-
 
kin synonyymisesti.
 
  
Keskiluokan nousu, teollistuminen ja tieteiden edistyminen loivat
+
Naturalistinen virtaus oli vahvimmillaan 1870-80-luvulla Ranskassa ja 1880-90-luvulla Saksassa. Tiukimmin naturalismin ohjelmaa toteutti Zolan ympärille muodostunut "Médanin ryhmä", jonka merkittävimpiä edustajia olivat Joris-Karl Huysmans (1848-1907) ja Guy de Maupassant (1850-93). Suuntaus merkitsi tosin vain välivaihetta heidän kirjailijanurallaan. Naturalistisen draaman keskeinen edustaja oli saksalainen Gerhart Hauptmann (1862-1946) mm. näytelmällään ''Die Weber'' (1892-93, ''Kankurit''). Myös Arno Holzin ja Johannes Schlafin kertomussikermä ''Papa Hamlet'' (1889) on luettu naturalismin keskeisiin teoksiin. Ohjelmallisissa kirjoituksissaan ''Die Kunst'' (1891) ja ''Revolution der Lyrik'' (1899) Holz kuvaa sekuntityyliään (saks. ''Sekundenstil''), jonka tavoitteena on todellisuuden äärimmäisen tarkka, valokuvamainen tallentaminen.
edellytykset näille suuntauksille, jotka asettuivat romantiikan sub-
 
jektiivista ja metafyysistä maailmankuvaa vastaan. Naturalismi eroaa
 
realismista ennen kaikkea pyrkimyksessään soveltaa systemaattisesti
 
empiiristen tieteiden tuloksia kirjallisuuteen. Naturalismille loivat poh-
 
jaa Hippolyte Tainen taideteoriat, Marxin yhteiskuntañlosoña, Charles
 
Darwinin On the Origin ofSpecies by Means ofNatuml Selection (1859,
 
Lajien synty) ja Claude Bernardin fysiologiset teoriat. Zola esittelee hei-
 
dän oppejaan Thérése Raquin -romaaninsa (1867) toisen painoksen esi-
 
puheessa. (Otavan kirjallisuustieto, 1990.)
 
 
 
Stendhal (Henri Beyle), Honore de Balzac ja Gustave Flaubert olivat
 
suuntauksen edelläkävijöitä, kun taas Goncourt-veljekset, Guy de Mau-
 
passant, Alphonse Daudet ja ennen kaikkea Zola muotoilivat naturalis-
 
min periaatteet ja sovelsivat niitä tuotannossaan. Heille on ominaista
 
objektiivinen, behavioristinen kuvausmetodi, yksityiskohtien pikku-
 
tarkkuus ja historiallisen taustan tieteellisen huolellinen dokumentointi.
 
Naturalistien mukaan kirjailijan tulee tarkastella todellisuutta tiedemie-
 
hen tavoin ja välttää tuomasta esiin omaa persoonallisuuttaan ja moraa-
 
lisia kannanottojaan.
 
 
 
Naturalistisissa teoksissa kuvataan erityisesti vähäosaisia ja heidän
 
kurjaa elämäänsä. Ihmisyksilöt esitetään lähes täysin riippuvaisiksi
 
ympäröivästä yhteiskunnasta: sosiaaliset, taloudelliset ja biologiset voi-
 
mat kontrolloivat ja määrittävät kausaalisen järkähtämättömästi heidän
 
toimintaansa. Ihmisen vapaa tahto näyttäytyy heikkona ja tehottomana.
 
Päähenkilöt ovat enimmäkseen passiivisia ja tahdottomia marionetti-
 
ihmisiä, jotka ovat ikään kuin luonnonvoimien riepoteltavina.
 
 
 
Naturalistisiin teoksiin sisältyy sensaatiomaisia ja melodramaattisia
 
aineksia; tarinan loppu on yleensä traaginen. Metodin samankaltaisuu-
 
desta huolimatta naturalisteissa on eronsa. Goncourt-veljekset harjoit-
 
tavat yhteiskunnallisen kurjuuden kylmää analyysiä, kun taas Flaubert
 
oikeuttaa yksityiskohtaisen kuvausmetodinsa esteettisin perustein. Zola
 
käytti kumpaakin tekniikkaa ja pyrki yhteiskunnallisiin uudistuksiin.
 
 
 
Naturalistinen virtaus oli vahvimmillaan 1870-8o-luvulla Rans-
 
kassa ja 188o-9o-luvulla Saksassa. Tiukimmin naturalismin ohjelmaa
 
toteutti Zolan ympärille muodostunut Médanin ryhmä, jonka merkit-
 
tävimpiä edustajia olivat Ioris-Karl Huysmans (1848-1907) ja Guy de
 
Maupassant (1850-93). Suuntaus merkitsi tosin vain välivaihetta heidän
 
kirjailijanurallaan. Naturalistisen draaman keskeinen edustaja oli saksa-
 
lainen Gerhart Hauptmann (1862-1946) mm. näytelmällään Die Weber
 
(1892-93, Kankurit). Myös Arno Holzin ja Johannes Schlañn kertomus-
 
sikermä Papa Hamlet (1889) on luettu naturalismin keskeisiin teoksiin.
 
Ohjelmakirjoituksissaan Die Kanst (1891) ja Revolution der Lyrik (1899)
 
Holz kuvaa sekuntityyliään (Sekundenstil), jonka tavoitteena on todelli-
 
suuden äärimmäisen tarkka, valokuvamainen tallentaminen.
 
 
 
Naturalistisia piirteitä on erotettu myös mm. englantilaisten George
 
Gissingin, Thomas Hardyn ja Samuel Butlerin teoksissa, yhdysvaltalai-
 
sen Theodore Dreiserin romaaneissa, norjalaisen Henrik Ibsenin muu-
 
tamissa näytelmissä ja ruotsalaisen August Strindbergin monissa teok-
 
sissa. Suomessa naturalismin linjoilla olivat lähinnä Minna Canth ja
 
Iuhani Aho 1880-luvulla.
 
  
 +
Naturalistisia piirteitä on erotettu myös mm. englantilaisten George Gissingin, Thomas Hardyn ja Samuel Butlerin teoksissa, yhdysvaltalaisen Theodore Dreiserin romaaneissa, norjalaisen Henrik Ibsenin näytelmissä ja ruotsalaisen August Strindbergin teoksissa. Suomessa termillä ''realismi'' on viitattu myös naturalismiin. Suomalaisina naturalisteja ovat esimerkiksi Minna Canth (1844-1897), Juhani Aho (1861-1921) ja Santeri Alkio (1862-1930).
  
 
|kuvat=
 
|kuvat=
 
|tieteellinen nimi=
 
|tieteellinen nimi=
|lähteet=LaitinenK1981, RikamaJ1978, RossiR2009, Genre2006
+
|lähteet=LaitinenK1981, RikamaJ1978, RossiR2009, Genre2006, HosiaisluomaY2003,
|tarkistettu=N
+
|tarkistettu=Y
|lisätiedot_fi=
+
|lisätiedot_fi=Latinan ''naturalis''=luonnollinen. Termi ''naturalismi'' esiintyi ensi kertaa kuvataidekritiikissä (Antoine Castagnery) vuonna 1859.
|luokka=tekstintutkimus
+
|luokka=Tyylintutkimus,
 
|ilmiön kuvaus=N
 
|ilmiön kuvaus=N
 
|logotiedosto=
 
|logotiedosto=
Line 103: Line 38:
 
|kieli=ranska
 
|kieli=ranska
 
|nimitys=naturalisme
 
|nimitys=naturalisme
 +
|käyttösuositus=
 +
|järjestysluku=
 +
|käyttöhuomautus=
 +
|käännösvastaavuus=
 +
|otsikossa=Y
 +
|kursivoitu=N
 +
}}
 +
{{Liittyvä nimitys
 +
|kieli=saksa
 +
|nimitys=Naturalismus
 +
|käyttösuositus=
 +
|järjestysluku=
 +
|käyttöhuomautus=
 +
|käännösvastaavuus=
 +
|otsikossa=Y
 +
|kursivoitu=N
 +
}}
 +
{{Liittyvä nimitys
 +
|kieli=italia
 +
|nimitys=naturalismo
 +
|käyttösuositus=
 +
|järjestysluku=
 +
|käyttöhuomautus=
 +
|käännösvastaavuus=
 +
|otsikossa=Y
 +
|kursivoitu=N
 +
}}
 +
{{Liittyvä nimitys
 +
|kieli=espanja
 +
|nimitys=naturalismo
 +
|käyttösuositus=
 +
|järjestysluku=
 +
|käyttöhuomautus=
 +
|käännösvastaavuus=
 +
|otsikossa=Y
 +
|kursivoitu=N
 +
}}
 +
{{Liittyvä nimitys
 +
|kieli=venäjä
 +
|nimitys=naturalizm
 
|käyttösuositus=
 
|käyttösuositus=
 
|järjestysluku=
 
|järjestysluku=

Revision as of 11:39, 2 June 2014

naturalismi

naturalismi
Definition totuudenmukaiseen ja kaunistelemattomaan realismiin pyrkivä kirjallisuuden suuntaus, joka syntyi Ranskassa 1870-luvulla
Explanation Naturalistien mukaan kaikki olemassa oleva on osa luontoa ja selitettävissä luonnonlakien ja materiaalisten syiden perusteella. Ihminen nähdään ympäristön ja perimän määrittämänä. Periodikäsitteenä naturalismia on käytetty 1800-luvun loppupuolella Ranskassa esiintyneestä suuntauksesta, jonka keskeinen teoreetikko ja kirjailija oli Emile Zola (1840-1902), joka tähdensi sitä, että taiteilijan tuli harjoittaa todellisuuden tutkimusta ja kuvaamista kliinisen objektiivisesti.

Kirjallisuudessa naturalismin aikakausi alkoi Edmond (1822-96) ja Jules de Goncourtin (1830-70) romaaneista Renée Mauperin (1864, Sairas sydän) ja Germinie Lacerteux (1865). Suuntaus syntyi realismin aikakaudella ja oli kiinteässä yhteydessä realismin kehitykseen. Zola käyttääkin kirjoituksissaan sanoja naturalistinen ja realistinen jokseenkin synonyymisesti. Naturalismille on tyypillistä voimakas yhteiskuntakritiikki ja naturalistiset teokset aiheuttivat usein ilmestyessään suurta kohua. Naturalismia onkin pidetty pitkälle vietynä realismin muotona - suuntausta on kutsuttu myös inhorealismiksi. Keskiluokan nousu, teollistuminen ja tieteiden edistyminen loivat edellytykset näille suuntauksille, jotka asettuivat romantiikan subjektiivista ja metafyysistä maailmankuvaa vastaan. Naturalismi eroaa kuitenkin realismista ennen kaikkea pyrkimyksessään soveltaa systemaattisesti empiiristen tieteiden tuloksia kirjallisuuteen. Naturalismille loivat pohjaa Hippolyte Tainen taideteoriat, Marxin yhteiskuntafilosofia, Charles Darwinin evoluutioteoria ja Claude Bernardin fysiologiset teoriat.

Naturalistisille kirjailijoille on ominaista objektiivinen, behavioristinen kuvausmetodi, yksityiskohtien tarkkuus ja historiallisen taustan tieteellisen huolellinen dokumentointi. Naturalistien mukaan kirjailijan tulee tarkastella todellisuutta tiedemiehen tavoin ja välttää tuomasta esiin omaa persoonallisuuttaan ja moraalisia kannanottojaan. Naturalistisissa teoksissa kuvataan erityisesti yhteiskunnan vähäosaisia. Ihmiskuvaa sävyttää determinismi: yksilöt esitetään lähes täysin riippuvaisiksi ympäröivästä yhteiskunnasta ja sosiaaliset, taloudelliset ja biologiset voimat kontrolloivat ja määrittävät kausaalisen järkähtämättömästi heidän toimintaansa. Ihmisen vapaa tahto näyttäytyy heikkona ja tehottomana. Naturalistisiin teoksiin sisältyy sensaatiomaisia ja melodramaattisia aineksia; tarinan loppu on yleensä traaginen. Metodin samankaltaisuudesta huolimatta naturalistien kerronnallisissa ratkaisuissa on kuitenkin huomattavia eroja.

Naturalistinen virtaus oli vahvimmillaan 1870-80-luvulla Ranskassa ja 1880-90-luvulla Saksassa. Tiukimmin naturalismin ohjelmaa toteutti Zolan ympärille muodostunut "Médanin ryhmä", jonka merkittävimpiä edustajia olivat Joris-Karl Huysmans (1848-1907) ja Guy de Maupassant (1850-93). Suuntaus merkitsi tosin vain välivaihetta heidän kirjailijanurallaan. Naturalistisen draaman keskeinen edustaja oli saksalainen Gerhart Hauptmann (1862-1946) mm. näytelmällään Die Weber (1892-93, Kankurit). Myös Arno Holzin ja Johannes Schlafin kertomussikermä Papa Hamlet (1889) on luettu naturalismin keskeisiin teoksiin. Ohjelmallisissa kirjoituksissaan Die Kunst (1891) ja Revolution der Lyrik (1899) Holz kuvaa sekuntityyliään (saks. Sekundenstil), jonka tavoitteena on todellisuuden äärimmäisen tarkka, valokuvamainen tallentaminen.

Naturalistisia piirteitä on erotettu myös mm. englantilaisten George Gissingin, Thomas Hardyn ja Samuel Butlerin teoksissa, yhdysvaltalaisen Theodore Dreiserin romaaneissa, norjalaisen Henrik Ibsenin näytelmissä ja ruotsalaisen August Strindbergin teoksissa. Suomessa termillä realismi on viitattu myös naturalismiin. Suomalaisina naturalisteja ovat esimerkiksi Minna Canth (1844-1897), Juhani Aho (1861-1921) ja Santeri Alkio (1862-1930).
Additional Information Latinan naturalis=luonnollinen. Termi naturalismi esiintyi ensi kertaa kuvataidekritiikissä (Antoine Castagnery) vuonna 1859.

Equivalents

naturalismoespanja
naturalismoitalia
naturalismeranska
Naturalismussaksa
naturalizmvenäjä

Related Concepts

Sources

LaitinenK1981, RikamaJ1978, RossiR2009, Genre2006, HosiaisluomaY2003

References

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 9.4.2020: Kirjallisuudentutkimus:naturalismi. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:naturalismi.)


Siirry tarkastelemaan sivun muokkaushistoriaa →