Oikeustiede:presidentin esittely

    Tieteen termipankista

    presidentin esittely

    presidentin esittely
    Määritelmä perustuslaissa säädetty tasavallan presidentin päätösvallan käyttöfoorumi
    Selite

    Perustuslain 58.1 §:n mukaan tasavallan presidentti tekee päätöksensä valtioneuvostossa sen ratkaisuehdotuksesta. Ratkaisuehdotuksen sisällöstä päätetään valtioneuvoston yleisistunnossa. Presidentin esittelyn päätösvaltaisuuden edellytyksenä on, että saapuvilla on vähintään viisi valtioneuvoston jäsentä (ministeriä). Kokouksessa on lisäksi saapuvilla valtioneuvoston oikeuskansleri. Esittelyn järjestämispaikasta ei ole säädetty. Se järjestetään tavallisesti Helsingissä valtioneuvoston linnassa tätä kokousta varten varatuissa tiloissa ja kesäisin Naantalin Kultarannassa.

    Päätökset tehdään ennalta jaettuihin, ministeriöissä laadittuihin esittelylistoihin merkittyjen valtioneuvoston istunnossaan kollegisten menettelytapojen mukaan päättämien ratkaisuehdotusten pohjalta. Kukin ministeri esittelee vuorollaan toimialaansa kuuluvan asian. Jokaisella valtioneuvoston jäsenellä on oikeus käyttää puheenvuoroja, mutta niitä ei juuri käytetä. Tasavallan presidentti ei ole sidottu valtioneuvoston ratkaisuehdotukseen, vaan voi palauttaa asian valtioneuvostolle uuden ratkaisuehdotuksen tekemistä silmällä pitäen. Esittelyssä ei äänestetä, vaan presidentti ilmoittaa päätöksensä. Ministeri, joka ei katso voivansa ottaa vastuuta päätöksestä, voi vapautua esittelijän vastuustaan ilmoittamalla pöytäkirjaan eriävän mielipiteensä. Eriäviä mielipiteitä ei käytännössä esitetä.

    Asian mahdollisesti palautuessa valtioneuvostolle, se voi antaa muusta kuin lain vahvistamista, virkaan nimittämistä tai tehtävään määräämistä koskevasta asiasta selonteon eduskunnalle. Tämän jälkeen asiasta päätetään eduskunnassa selonteon johdosta hyväksymän kannanoton mukaisesti, jos valtioneuvosto tätä ehdottaa.
    Lisätiedot
    Kirjoittaja: Ilkka Saraviita

    Lähikäsitteet


    Alaviitteet

    Lähdeviittaus tähän sivuun:
    Tieteen termipankki 29.3.2024: Oikeustiede:presidentin esittely. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:presidentin esittely.)